Lakimiehen apuun kannattaa tarttua, olipa kyseessä pienemmästä tai isommasta asiasta. 

Rikoksesta epäillyllä ja syytetyllä on oikeus avustajaan koko rikosprosessin ajan. Rikosprosessi alkaa esitutkinnan aloittamisella ja päättyy rikosoikeudelliseen tuomioon. Tähän väliin mahtuu rikoksesta epäillyn kannalta monia tilanteita, joissa lakimiehestä on apua. 

Hoidamme säännöllisesti erilaisia rikosasioita aina perusmuotoisista pahoinpitelyistä vaikeaselkoisiin talousrikoksiin asti. Kokemuksemme perusteella voimmekin sanoa, että lakimiehen apuun kannattaa monesti tarttua jo esitutkinnan aikana, sillä esitutkinnassa saattaa helposti syntyä väärinkäsityksiä, joita on vaikea korjata jälkikäteen. 

Myös tilanteissa, joissa syytetty ei vapautuisikaan syytteistä, on lakimiehestä apua. Lakimiehen tehtävänä on auttaa varmistamaan, että tuomiossa ja tuomitun rangaistuksen määrässä huomioidaan myös syytetyn kannalta olennaiset seikat. Näin syytetty voi varmistaa, että rikoksesta saatu rangaistus on olemassa olevan oikeuskäytännön mukainen. 

Voit olla yhteydessä meihin joko puhelimitse 050 556 1366 tai yhteystietolomakkeella, jolloin toimistomme rikosasioihin erikoistunut lakimies on sinuun yhteydessä.

 

Maksuton vinkki

Rikoksesta syytetyn on tuloistaan ja menoistaan riippuen usein mahdollista saada kustannuksensa korvattua kotivakuutukseen kuuluvasta oikeusturvavakuutuksesta tai oikeusavusta. Autamme tarvittaessa asian selvittämisessä.