Jokaisen Suomessa asuneen henkilön jälkeen on toimitettava perunkirjoitus kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Miten perunkirjoitus toimitetaan? Mitä tietoja perukirjaan tulee merkitä? Anna meidän auttaa!

Mistä perunkirjoitus aloitetaan?

Perunkirjoituksen järjestämisen voi aloittaa yksikin pesän osakas, mutta perunkirjoitukseen on kutsuttava kaikki pesän osakkaat. Erityisesti tilanteissa, joissa vainajan kuolinpesän osakkaat eivät ole toisilleen tuttuja tai läheisiä, joissa kuolinpesän osakkaiden välinen luottamus on ohutta tai joissa on epäselvyyttä siitä, ketkä kaikki ovat kuolinpesän osakkaita, voi olla helpottavaa järjestää perunkirjoitus luotettavan lakimiehen avustuksella. 

Asianajaja varmistaa, että perunkirjoitus on vaatimusten mukainen

Vaikka perunkirjoitus maksetaan kuolinpesän varoista, haluamme, ettei asiakkaalle tule ikäviä yllätyksiä perunkirjoituksen lopullisen hinnan suhteen. Tästä johtuen perunkirjoituksen tarpeiden mukaan toimistossamme perunkirjoituksen hintaan sisältyvät muun muassa: 
  • Vainajan sukuselvityksen tekeminen 
  • Virkatodistusten hankkiminen
  • Perunkirjoituksen määräajan pidennyshakemuksen laatiminen verohallinnolle
  • Testamentin tiedoksisaantitodistusten laatiminen
  • Perunkirjoitustilaisuuden kutsujen laatiminen ja lähettäminen
  • Perunkirjoitustilaisuuden järjestäminen
  • Perukirjan toimittaminen verohallinnolle
Antamalla perunkirjoitus asianajajan järjestettäväksi, voit varmistua siitä, että perukirja laaditaan lain vaatimusten mukaisesti. 
Meihin voit olla yhteydessä joko soittamalla 05 311 0345 tai täyttämällä yhteystietolomakkeella, jolloin toimistomme lakimies on yhteydessä sinuun.
 
 
Maksuton vinkki

Perukirja on asiakirja, jota saatetaan tarvita vielä vuosienkin päästä. Asiantunteva lakimies auttaa huomioimaan mahdollisia tulevia sudenkuoppia jo perunkirjoitusvaiheessa.